Koronavirus ja autojen toimitukset

Viruksen nopean leviämisen estämiseksi eri Euroopan valtiot ovat sulkeneet rajojaan, sekä  rajoittaneet matkustamista ja liikkumista.

Viimeisten joukossa Suomi ilmoitti tänään 17.03.2020 matkustajaliikenteen suurista rajoituksista Suomesta ulkomaille ja ulkomailta Suomeen. Esimerkiksi Ruotsista tai Saksasta saapuva matkailija joutuu kahden viikon karanteeniin saapuessaan Suomeen.

Tanska ja Ruotsi ovat sulkeneet rajansa ja samoin Via Baltican käyttö Puolan, Latvian ja Viron kautta ei enää onnistu.

Saksassa autoliikkeiden näyttelytilat suljetaan, mutta huoltotoiminta jatkuu. Käytännössä autokauppaa tehdään ”takaoven” kautta, jos ylipäätään. Tänään soittokierrokseni muutamaan autoliikkeseen tuotti vastauksena sen, että saan tulla autoa testaamaan ja kauppa järjestyy halutessani. Kun auton haluaa ajaa liikkeestä ulos, voi tulla ongelmia, koska silloin autossa täytyy olla vähintään siirtokilvet ja jos rekisteritoimistojen virkailijat ovat  ”kotitoimistossa”, kilpiä tuskin löytyy. Tosin siihenkin löydämme ratkaisun.

Saksan sisäinen liikkuminen julkisilla kulkuvälineillä jatkuu toistaiseksi rajoituksilla. Ulkomaille suuntautuva ja sieltä saapuva lentoliikenne pysähtynee, koska rajojen sulkeminen ja karanteenimääräykset koskevat tietysti myös lentomatkustajia.

Rahtiliikenne toimii normaalista. Pystymme edelleen liikkumaan Saksan sisällä ja myös Hollannissa ja Belgiassa, sekä toimittamaan autoja Suomen satamiin rajoituksista huolimatta. Tosin toimitusajat voivat pidentyä muutamalla päivällä, jos autoon tehdään luovutustarkastus ja -huolto ja koska rahtiliikennekapasiteettia on rajoitetusti käytössä.

Leave A Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

"; t.type = "text/javascript"; t.async = true;e.getElementsByTagName("head")[0].appendChild(t)})(document)